Puheenjohtajan terveiset kevätkokouksesta 20.3.2016

Tervehdys.

 

Vietimme todellista kokouspäivää 20.3.2016. Hallitus kokoontui hallille klo 15.00 järjestelemään illan kevätkokousta. Aloitimme hallituksen kokouksen klo 16.00 päätösvaltaisena ja etenimme esityslistan mukaan aina klo 17.30 asti, jolloin aloitimme kakulla ja kahvilla 90-vuotisjuhlavuoden johdosta.

 

Hallituksen kokouksessa keskustelimme TMK-Tietokeskus Centerin toiminnasta ja sen sujuvuudesta ensi syksyn osalta. Hallilla on myös uusia kerhovaatteita tilattavana, tietenkin juhlalogolla. Kävimme myös illan kevätkokouksen esityslistan ja kokouksen kulkua lävitse.

 

Kevätkokouksen tervetulopuheessa kerroin hallimme tulevaisuudesta liittyen AKK:n laajennus- ja kaavasuunnitelmiin. Kyseiset asiat eivät tule vaikuttamaan toimintaamme AKK:n alueella. Lisäksi kerroin myös ns. kunniajäsenistön perustamiseen liittyvistä ajatuksista, tämä koskenee lähinnä ainaisjäseniämme. Lopuksi toin julki suunnitelman kuljettajien eliittiryhmän perustamisesta, tästä mielenkiintoisesta asiasta kuulette myöhemmin lisää. Palkinnoista jaettiin Miska Aaltosen kiertopalkinto, joka tällä kertaa luovutettiin Verneri Aaltoselle selkein perustein (kaudella 2015 Verneri aloitti kilpailemisen motocrossin 85-kuutioissa täytettyään 10-vuotta. Kauden aikana hän nousi c/c-luokasta c/a-luokkaan ja saavutti SM-pisteitä tehden motocrossin suomalaista historiaan olemalla kaikkien aikojen nuorin c/a-kuski).

 

Varsinainen kevätkokous lähti esityslistan mukaan liikkeelle.  Puheenjohtajaksi valittiin Minna Aaltonen ja sihteeriksi  Johanna Lehmuskoski ja pöytäkirjan tarkastajiksi  ja ääntenlaskijoiksi Santtu Rautanen sekä Jari Lehto. Osallistujia oli tällä kertaa vain 18 henkilöä.  Vuosikertomus 2015 käsiteltiin yleisen toiminnan ja jaostojen osalta. Keskustelua saatiin aikaan lisenssien palautusmenetelmästä, jota pitää uudistaa. Hallitus valmistelee päivityksen seuraavassa kokouksessa 17.4.2016. Sitten esitettiin tilinpäätös ja toiminnantarkastajien antama lausunto. Tämän jälkeen jäsenistö päätti vahvistaa tilinpäätöksen ja antaa vastuuvapauden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

Kokous sujui mukavasti ja olipa vielä mukavat keskustelut kokouksen jälkeenkin.

 

Nyt mukavaa loppukevättä ulkopärinöintiä odotellessa.

 

Toivoo Pj. ja hallitus